Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Opetukset » Kuka minä olen Jumalan edessä

Kuka minä olen Jumalan edessä

Moni meistä pysähtyy jossain vaiheessa elämää kysymään: kuka minä olen? Usein vastausta haetaan omista teoista, onnistumisista tai siitä, miten muut meidät näkevät. Raamattu lähestyy tätä kysymystä toisin. Se ei aloita ihmisestä, vaan Jumalasta.
 “Alussa loi Jumala taivaan ja maan.” (1. Moos. 1:1)


Identiteetti alkaa siitä, että Jumala oli olemassa ennen kaikkea ja että ihminen on Hänen luomansa.

Raamattu kertoo, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Tämä tarkoittaa, että ihmisen arvo on syvä ja pysyvä. Ennen kuin ihminen teki mitään, Jumala katsoi luomaansa ja sanoi sen olevan hyvää. Siksi on tärkeä ymmärtää, että ihmisen arvo ei synny suorituksista, vaan Jumalan tahdosta.
“Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen… ja katso, se oli sangen hyvää.” (1. Moos. 1:27, 31)

Tämä totuus on erityisen tärkeä silloin, kun oma sisäinen ääni kertoo toista. Kun epäonnistumiset, syyllisyys tai riittämättömyyden tunne alkavat määritellä itseä, Jumalan sana muistuttaa jokaista, se sanoo, sinut on luotu, se kertoo, että sinut on nähty hyväksi.
“Minä ylistän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti.” (Ps. 139:14)
Arvo on jo annettu meille Jumalalta.

Jumalan antama identiteetti ei kuitenkaan jää pelkästään arvoon. Jumala antoi ihmiselle myös vastuun. Hän uskoi ihmiselle elämän, luomakunnan ja toisensa. Vastuu luottamuksen osoitus. Jumala kutsui ihmisen mukaan työhönsä.
 “Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä.” (1. Moos. 2:15)

Raamattu on silti rehellinen ihmisen todellisuudesta. Ihminen rikkoi luottamuksen. Synti särki suhteen Jumalaan ja toi mukanaan pelon ja häpeän. Ihminen alkoi piiloutua. Mutta Jumala ei vetäytynyt. Hän tuli etsimään.
“Herra Jumala huusi ihmistä ja sanoi: ‘Missä olet?’” (1. Moos. 3:9)
Tämä kysymys oli kutsu takaisin yhteyteen. Jumala kutusuu aina meitä takaisin yhteyteen.

Tässä on kaiken olemisemme ja elämisemme ydin. Rikkoutuneisuus ei poista identiteettiä. Ihminen on yhä Jumalan luoma ja yhä Hänen kutsumansa. Raamattu kertoo Jumalasta, joka ei ainoastaan korjaa rikkinäistä, vaan luo uutta.
“Jos joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus.” (2. Kor. 5:17)

Siksi identiteetti on elämää sen varassa, että Jumala ei luovu ihmisestä, vaikka ihminen kompastelee. Kasvu tapahtuu armon varassa, askel kerrallaan.
“Minun armoni riittää sinulle.” (2. Kor. 12:9)

Lopulta identiteetti Jumalan Sanan mukaan voidaan sanoittaa hyvin-hyvin yksinkertaisesti:
olen luotu, olen arvokas, olen vastuullinen, olen rikki mutta rakastettu, ja minulla on toivo. Tämä identiteetti ei riipu olosuhteista eikä omasta jaksamisesta. Se kestää myös silloin, kun elämä horjuu.

“Herra ei hylkää kansaansa.” (Ps. 94:14)

Siksi voimme todeta, että Jumalan edessä olemme ne, joiksi meidät on luotu: arvokkaita, odotettuja, rakastettuja ja kutsuttuja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *