On hyvä oppia ja lukea Raamattua, kysyä ja etsiä ymmärrystä. Jumala ei säikähdä ajattelua eikä karkota epäilyä. Hän kutsuu ihmistä lähemmäs, tuntemaan hänet paremmin. Sillä niin on Jumala maailma rakastanut että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa… (Johannes 3:16).
Raamattu pysäyttää ja muistuttaa, että tiedolla on tarkoitus. Tieto ei ole annettu korottamaan ihmistä, vaan rakentamaan häntä sisältä käsin ja ohjaamaan kohti rakkautta (1. Kor. 8:1).
Kun Uutta testamenttia lukee, rakkaus nousee esiin yhä uudelleen. Se ei ole sivulause, vaan koko sanoman ydin. Jumala ei vain puhu rakkaudesta, meidän Isämme elää sitä todeksi. Hänen rakkautensa ei synny ihmisen onnistumisista, oikeista valinnoista tai vahvasta uskosta. Se annetaan lahjana Pyhän Hengen kautta, suoraan sydämeen, ilman ehtoja (Room. 5:5).
Raamattu uskaltaa kysyä, voiko mikään erottaa ihmisen Jumalan rakkaudesta (Room. 8:35). Vastaus on vapauttava. Ei voi. Ei kärsimys, ei pelko, ei epäonnistuminen. Mikään luotu ei pysty riistämään sitä rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa (Room. 8:39). Sinua rakastetaan estoitta!
Siksi Jumalan rakkaus ei ole hauras. Se ei katoa tunteiden mukana eikä horju elämän myrskyissä. Se pysyy, vaikka usko tuntuisi pieneltä ja sanat katoaisivat. Jumalan rakkaus kantaa silloinkin, kun ihminen ei itse jaksa seistä omilla jaloillaan.
Paavali kuvaa rakkautta tavalla, joka ei kuulosta vaatimukselta vaan turvapaikalta. Rakkaus on kärsivällistä ja lempeää. Se ei etsi omaa etuaan eikä jää kiinni virheisiin. Se jaksaa odottaa, uskoa ja toivoa keskeneräisyyden keskellä (1. Kor. 13:4–7). Ja kaikkein lohdullisinta on tämä: Rakkaus ei katoa (1. Kor. 13:8).
Hengellisessä kasvussa ei ole lopulta kyse siitä, kuinka paljon ihminen tietää. Kyse on siitä, kuinka paljon hän uskaltaa luottaa. Jumala toivoo, että ihminen saisi sisäisesti ymmärtää Kristuksen rakkauden, sellaisen ymmärryksen, joka on kaikkea tietoa ylempänä (Ef. 3:18–19). Tässä on uskon kaunis ihme. Syvin tieto syntyy silloin, kun ihminen lakkaa ponnistelemasta ja uskaltaa levätä. Vain Jumalan rakkaudessa me pystymme varttumaan uskonelämässä aikuisiksi, sillä kaikki tapahtuu Jumalan armosta.
Siksi kehotus pysyä rakkaudessa ei ole kutsu suorittamiseen. Se on kutsu jäämiseen. Ihminen saa olla Jumalan edessä keskeneräinen, epätäydellinen ja silti täysin turvassa. Jumala on rakkaus ja kun pysyt rakkaudessa, pysyt Jumalassa ja Jumala pysyy sinussa (1. Joh. 4:16).
Kun siis etsimme tietoa ja luemme Raamattua, tehkäämme se tästä syystä. Jotta sydän rauhoittuisi. Jotta toivo vahvistuisi. Jotta uskaltaisimme elää arjessa ihmisinä, jotka tietävät olevansa rakastettuja.
Sillä kaiken oppimisen, etsimisen ja kasvun keskellä jää lopulta se, mikä kantaa kaiken tässä maailma ajassa. Usko, toivo ja rakkaus. Ja niistä suurin on rakkaus (1. Kor. 13:13).
Kiitos Jumala uskollisesta rakkaudestasi!